sunnuntai 31. tammikuuta 2016

RTK1 ja kuulumisia

Fionan kanssa ollaan käyty nyt yhteensä 6 rally-toko kilpailuissa.
14.3.2015 korkattiin ensimmäiset kisat, niistä saatiin ohjaajan hölmöjen virheiden takia hyl.
2.5.2015 oli toiset kisat, niistäkään ei tulosta..
5.10.2015 uskaltauduttiin kolmannen kerran kokeilemaan. Sieltä tuloksena 93p.
23.11.2015 saatiin toinen hyväksytty tulos, 95p.
13.12.2015 lähdettiin metsästämään koularia ensimmäistä kertaa, silloin jäätiin kahta pistettä vajaaksi hyväksytystä.
30.1.2016 oli Oulussa kisat, joista vihdoin napattiin se viiminen hyväksytty tulos! Suoritus ei ollut paras mihin me oltaisiin pystytty ohjaajan jumalaton jännitys saattoi vaikuttaa.. mutta 72p/100 riitti meille.
Nyt pidetään pitkä tauko kisaamisesta ja keskitytään hiomaan AVO-luokan kylttejä.


Mitäs muuta me ollaan puuhailtu? Ennen joululomaa oli TOP-eli työssäoppimista 3 viikkoa, jonka suoritin eläintarvikekaupassa. Joululomalla me pääasiassa lomailtiin. Jotain pientä kotitreeniä tehtiin ja Savun kanssa käytiin kaupoissa pyörimässä. 


Savu pääsi myös viettämään muutaman päivän hovawart-pappa Lucan kanssa.



4.1 Kannuksessa oli Sievin kennelkeron mätsäri, johon osallistuttiin koko kämpän voimin. Fionalle tuloksena PUN-1 ja BIS-2. Savulla oli hepulipäivä ja tuloksena SIN-. Merin koirista Venni SIN-1 ja Wiu SIN-1 ja BIS-4.
Saatiin palkinnoksi nameja, leluja, toppahaalari, hihna, lahjakortti PetPointiin ja lemmikkien studiovalokuvaukseen.



Kiitokset Sievin kennelkerholle hyvin järjestetystä mätsäristä!