torstai 22. lokakuuta 2015

Treeniä, treeniä...

Syysloma oli ja meni. Mitään isompia treenejä ei tehty, käytiin lenkkeilemässä ja kaupoissa treenattiin hieman häiriötä. Tällä viikolla ollaankin sitten päästy tekemään ahkerasti erilaisia juttuja.



Paikkis Prisman hedelmäosastolla

Savu, Fiona ja Luca



Maanantai 19.10

Meillä piti olla ohjelmassa Savun pentuetapaaminen jossa samalla oltaisiin vähän treenattu yhdessä, mutta sattuikin niin että kukaan Savun sisaruksista ei päässyt tulemaan joten käytiin sitten yhden Opaskoirakoulun työntekijän kanssa pyörimässä kauppakeskus Jumbossa. Käytiin vaatekaupoissa ja kenkäkaupoissa sekä eläinkaupassa, ajeltiin hisseillä ja otettiin pientä tokotreeniä ja käveltiin erilaisilla alustoilla ja kiivettiin portaita, ja tottakai harjoiteltiin myös rauhoittumista. Savu oli todella hienosti siihen asti kunnes päästiin eläinkauppaan sisälle ja neiti sai vähän liian hyviä hajuja  nenään..
Muuten Savu oli todella kivasti, ei pelännyt tai arkaillut mitään, ei vetänyt hihnassa tai pyrkinyt ohi menevien ihmisten luokse, hajut vaan ovat tuolle koiralle todella suuri haaste.

Tiistai 20.10

Tehtiin omatoimisesti pari leluetsintää. Ensimmäinen meni suht hyvin, vaikka piilo olikin liian helppo ja Savu pääsi lopussa löytämään silmillään. Toinen piilo olikin vaikeampi ja Savu käytti suht paljon aikaa etsimiseen. Kävi huoneen kokonaan läpi rauhallisesti ja loppujen lopuksi löysi.


Tässä ensimmäinen etsintä

Keskiviikko 21.10

Keskityttiin tunneilla aika paljon koirien asentoihin, ja Savun asennoista löytyikin paljon korjattavaa ja saatiin erilaisia harjoituksia kotona tehtäväksi. Ongelmanahan sillä on siis se, että se varaa liikaa painoa takaosalleen, niin istuessa kun maatessakin, osasyynä tähän huonot vatsalihakset.. Takajalat karkaavat myös välillä hieman liikaa sivuille.

Tässä näkyy hyvin nuo takajalat

Ja tässä näkyy kun koko paino on takapuolella
Näitä ruvetaan nyt treenailemaan erilaisilla lihashuoltojutuilla, sekä harjoitellaan uudestaan istumista. Tästä aiheesta voisin tehdä myös erikseen jossain välissä postauksen kunhan saan lisää kuva- ja videomateriaalia.

Treenien päätteeksi tehtiin myös leluetsintää . Ensimmäisen löysi hyvin, sai hajun ja kierteli sitä kunnes löysi sopivan reitin pahvilaatikkojen välistä jolloin pääsi hakemaan lelun. Seuraavat kaksi menivätki ihan surkeasti.. Savu oli liian väsynyt ja olisi pitänyt lopettaa siihen ensimmäiseen onnistumiseen mutta silti jatkettiin. Seuraavat kaksi menivät samanlailla: koira etsi ja käveli ympäriinsä nuuskutellen ja löysikin lelun, mutta sillä ei ollut mitään mielenkiintoa edes yrittää saada sitä itselleen vaan jatkoi huoneen nuuskuttelua. Ikinä ennen se ei ole noin jättänyt hajua..

Torstai 22.10

Tänään tehtiin Savun kanssa paikkamakuita, luoksetuloja, noutoa ja seuruuta. Saatiin ihan mahtavia seuruupätkiä ja koiralla oli ihan älyttömän kiva vire joka vaan parani loppua kohden.



Fionan kanssa otettiin muutamia rally-tokon liikeitä ja vähän temppuiltiin. Siitä kyllä huomaa miten sen motivaatio on kasvanut mun kanssa treenaamiseen Savun tultua. Parhaiten meillä on toiminut se tyyli, että jätän Fionan johonkin niin että se näkee kun teen toisen koiran kanssa ja se on ihan onnessaan kun vihdoin haen sen ja se pääsee tekemään mun kanssa jotain. Tänäänkin Fiona oli ihan täpinöissään ja teki pitkää pätkää ilman namipalkkaa.



Kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis jäi molempien koirien kanssa tekemisestä, vaikka tehtiinkin tosi helppoja ja yksinkertaisia juttuja.

perjantai 9. lokakuuta 2015

93p!


Viime maanantaina uskallauduttiin Fionan kanssa pitkästä aikaa rally-tokokisoihin. Edellisten kisojen perusteella olin jo moneen otteeseen väittänyt kiven kovaan että meidän treenaaminen ja varsinkin kisaaminen saavat jäädä lopullisesti, mutta miten sitten kävikään.. Viimeisenä ilmottautumispäivänä sain äkillisen päähänpiston että me lähdetään sittenkin vielä koittamaan. Kaksi seuraavaa viikkoa stressasin ja revin hiuksia päästä kun meidän palkkaamattomuustreenit eivät oikein ole sujuneet. Kilpailupäivä sitten koitti, ja koira oli ihan liekeissä ennen suoritusta kun vähän temppuiltiin ja tehtiin muutaman kyltin liikkeet. Itsellä oli myös hyvä fiilis ennen meidän suoritusta, mutta kyllähän se kolmas hylätty peräkkäin vähän kummitteli mielessä. Rata alkoi ihan hyvin, mutta noin puolessa välissä huomasi kun Fiona alkoi lannistumaan kun palkkaa ei tullutkaan. Suoritettiin kaikki kyltit ja virhepisteitä kertyi 7, eli hyväksyttyhän sieltä sitten napsahti!

                                             Kyltti 2: -1 taluttimen kiristyminen -1 koskettaa kylttiä
                                             Kyltti 4: -1 taluttimen kiristyminen
                                             Kyltti 6: -1 kontrollin puute
                                             Kyltti 7: -1 kontrollin puute, -1 taluttimen kiristyminen
                                             Kyltti 8: -1 vino