lauantai 14. helmikuuta 2015

Varustepostaus osa 1

Tajusin tänään, että kuinka paljon sitä tavaraa onkaan kertynyt ajan mittaan. Tässä postauksessa osa Fionan tavaroista joita on kotona. Kannuksessa olevista tavaroista teen erillisen postauksen myöhemmin, samoin omista varusteistani tulee oma postaus.

Tässä siis hihnat mitä käytetään lenkeillä. Vasemmalta oikealle: nahkainen pistolukollinen monitoimihihna, ohut nahkainen hihna BGB-lukolla, Hurtta Outdoor monitoimihihna, Hurtta Outdoor noutajahihna. Näistä eniten käytössä ehdottomasti Hurtan monitoimihihna. Todella tukeva kädessä ja sen saa kätevästi eri pituuksiin. Tykkään myöskin siitä, että siinä on heijastinta.
Näistä pannoista käytetään oikeastaan vain valkoista puolikuristavaa ja Rukan puolikuristavaa pantaa. Hurtan heijastinpanta on ollut käytössä myös jonkin verran, mutta ei ehkä tarpeeksi. 

Vedonestovaljaat ja kuonopanta löytyy myös. Vedonestovaljaita ei ole taidettu käyttää kertaakaan. Kuonopanta on välillä mukana jos mennään jonnekkin isompaan tapahtumaan tai näyttelyyn. Nyt talvella kun on liukasta niin olen myös välillä käyttänyt lenkeillä kuonopantaa Fionalla. Mutta läheskään jokapäiväinen se ei meillä ole. 

Näyttelyhihnat: vasemmalla n. 60cm nahkainen hihna. Tykkään tosi paljon käyttää tätä hihnaa, se on sopivan pituinen ja tukeva BGB-lukolla. Vielä enemmän tykkäisin jos se olisi pyöristetty, mutta sekin vain ulkonäön takia. Keskimmäistä ei olla käytetty kertaakaan. Näyttelyissä tuskin tullaan käyttämäänkään, mutta luultavasti tulevaisuudessa napataan treeneihin mukaan. Punottu hihna on uusi hankinta, ja sitä olen päässyt testaamaan vain kerran. Pituuden kanssa oli vähän haastetta, mutta eiköhän se siitä kun käyttää enemmän. Ulkonäöllisesti tykkään todella paljon, ja tämmöinen hihna oli ollut jo pidempään mielessä. 

Näyttelypantoja vasemmalta oikealle: kaksirivinen puolikuristava ketju. Ei olla ihan hirveästi käytetty, mutta tykkään silti. Liukuu nöffin turkissa hyvin eikä jää karvoihin kiinni. Tavallista ketjua ollaan käytty paljon, tosin toisen uuden hankinnan snake-ketjun saavuttua sille tuskin on enää paljon käyttöä. Snake-ketjua olen tosiaan myös päässyt testaamaan vain kerran. Liukuu karvojen päällä (ehkä hieman liiankin) hyvin. Tuntui että koko ajan sai olla nostamassa oikealle kohdalle. Kankaista kuristavaa ollaan jonkin verran käytetty. Ihan ok, ei siinä oikeastaan ole huonoja puolia mutta jotenkin tykkään käyttää ketjua enemmän. 


Kuolalappu nöffin pään kuvalla varustettuna, sekä Hurtan matkavesikippo. Vesikippo on tarpeeksi iso nöffinkin päälle. 

Harjoista vain sen verran, että ehdoton lemppari on tuo puinen kampa! Ylettyy hyvin pitkiin karvoihin ja avaa takut kivasti. Vasemmalla ylhäällä olevassa harjassa on pyörivät piikit ja se irroittaa pohjavillan todella hyvin. Alhaalla kynsisakset, tassusakset ja ohennussakset. 

Vaatteita meillä on kotona vain Hurtta lifeguard Storm hoodie sekä Hurtan säärystimet. Ylempää käytetään sadekeleillä usein. Tykkään muuten, mutta isona miinuksena on edessä oleva tarrakiinnitys... Talvisin kun väliin menee lunta ja tarrat kastuvat niin sitä on todella hankala saada takaisin kiinni. Samoin Fionan pitkät karvat jäävät usein väliin ja takki aukeaa viimeistään siinä vaiheessa kun koira ravistelee ensimmäisen kerran. Säärystimet ovat ideana mielestäni hyvä, juuri kammatut ja trimmatut karvat on kiva suojata kaikilta kuralätäköiltä. Heijastimia on myös paljon, joten näkyy myös pimeällä. Miinuksena näissä se, että yläreunasta säärystimiä ei saa kiristettyä, joten valuvat meillä todella nopeasti alas ja koko ajan joutuu nostamaan takaisin ylös. 

Valjaita meillä ei oikeastaan käytetä ollenkaan. Sinisissä Joken y-valjaissakin on vielä laput kiinni.. Hurtan lifeguard valjaat ovat käytettävyydeltään ja ulkonäöltään todella kivat. Täytyypä testata pitkästä aikaa josko neiti tykkäisi niistä enemmän nyt ja ehkä alkaa käyttämäänkin niitä. Husky-mallisia valjaita ei olla vielä päästy testaamaan, mutta tulevaisuudessa olisi tarkoitus aloitella vetoa ja canicrossia näillä valjailla. 

Tästä puuttuu osa tavaroista, esim. Dobo-tasapainotyyny, kevythäkki, viilennystakki ja -huivi, lelut, turkinhoitoaineet ja muuta pientä sälää.