sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kennellinja

Elikkäs mä alotin opiskelemaan Kannuksessa eläintenhoitajaksi kennellinjalla tänä syksynä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin mä valmistun täältä 2017. Kennellinjalla on siis koirien kanssa tekemistä, ja se on se syy miks hain tänne yhteishaussa. Eläintenhoitajan opintoihin kuuluu kuitenkin myös tuotantoeläinten kuten esim. lehmien ja pieneläinten hoitamista, eli pelkkää koirien hoitamista tää ei oo. Suurimmalla osalla meidän luokkalaisista on oma koira mukana täällä. Koiria on ihan laidasta laitaa, on pikkupennusta 9 vuotiaaseen ja rotuina mm. ausseja, sekarotuisia, lapinporokoiria ja shelttejä. Meidän lukujärjestykset vaihtelee tosi paljon ja viikkoon kuuluu teoriaa eri aiheista mutta myös käytäntöä. Viime viikolla meillä oli teoriassa pieneläinten hoitamista, lehmien ruoansulatusanatomiaa, rakennustarvikkeita ja ympäristötietoa. Käytännöntunneilla oli rally-tokoa, jälkiä, agilitya ja sisähakua. Noitten lisäks meillä oli torstaina iltanavetta ja perjantaina aamunavetta. Koululla on tosi hyvät puitteet tehdä monia koiraurheilulajeja, ja ollaan käytännöntunneilla päästy testaamaan hakua, jälkeä, rally-tokoa, tokoa ja aksaa. Opettajat on tosi kivoja ja ollaan opittu täällä jo nyt tosi paljon uutta ja päästy testaamaan semmosia juttuja, joita ilman tätä koulua tuskin oltais Fionan kanssa tehty.

rally-tokoa
aksaa
jälkeä
tokoa
hakua

Asuntolat on suunniteltu koiria ajatellen; eteisessä on koirien pesupaikka, joka on kyllä osoittautunut tosi käteväksi, kämppien takana on jokaiselle koiralle oma aitaus jossa on koirankoppi ja koirat saa sinne hyvin esim silloin kun siivoaa ja ihan asuntolan vieressä on tennari eli aidattu alue jossa koirat voivat olla irti ja leikkiä keskenään. 


Kuvat on c. Marianne, Meri ja Roosa

torstai 25. syyskuuta 2014

Elämää nöffin kanssa

Blogissa seurataan pääasiassa 14kk ikäisen newfoundlandinkoira Fionan (Nemiron Que Sera Sera) touhuja. Kirjoittajana on 16-vuotias tyttö joka opiskelee Kannuksessa eläintenhoitajaksi kennellinjalla ensimmäistä vuotta. Asutaan Fionan kanssa viikot Kannuksessa asuntolassa ja osa viikonlopuista ja lomista Etelä-Suomessa. Asuntolat on kahden hengen soluja, ja tällä hetkellä meidän kanssa asuu Meri ja walesinspringerspanieli Wiuhti.